Someleipurimme Anette pyöräytti vappumunkit uuteen muotoon ja dippasi donitsit makeaan vaahterasiirappikuorrutteeseen. Ohjeesta tulee noin 25–30 suloista minidonitsia, jotka säilyvät jääkaapissa 3–5 päivää ja pakkasessa jopa 3 kuukautta. Sokerista taiteillut koristeet kannattaa kuitenkin valmistaa aikaisintaan päivää ennen tarjoilua.

Ainekset n. 25-30 kpl annosta

Donitsit:
1
dl
sokeria
1
tl
leivinjauhetta
2
dl
laktoositonta maitojuomaa
1
kananmuna
½
dl
sulaa voita
Jauhotukseen:
voita
Vaahterasiirappikuorrute:
1
dl
fariinisokeria
1
dl
vaahterasiirappia
2
rkl
glukoosisiirappia
1
dl
sulaa voita
6
dl
tomusokeria
Koristelu:
kultaista sprayta
sokerikoristeita sulasta sokerista

Ohje

Minidonitsit:

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja aloita donitsien valmistus.

  2. Sekoita kuivat aineet ja lisää joukkoon maito, muna ja sulatettu (hieman jäähtynyt) voi.

  3. Sekoita tasaiseksi ja anna turvota 5–7 minuuttia.

  4. Voitele ja jauhota pieni donitsivuoka (aukon koko n.  Ø 6 cm).

  5. Täytä aukot taikinalla paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

 

Sokerikoristeet:

  1. Valmista koristeet sillä välin, kun taikina on uunissa.

  2. Sulata pannulla keskilämmöllä reilusti sokeria, kunnes se on vaaleanruskeaa, läpikuultavaa ja hieman tahmeaa.

  3. Nosta sokeri liedeltä ja kokeile lusikasta valuttamalla, onko koostumus sopivan paksu ja tahmea. Valmis sokeri pitää muotonsa muutamassa sekunnissa.

  4. Valuta sulaa sokeria lusikalla ohuiksi ja yhteneviksi viivoiksi leivinpaperin päälle.

  5. Leikkaa sokerista muotilla noin  Ø 5 cm kokoisia ympyröitä ennen kuin sokeri ehtii jähmettyä.

  6. Anna koristeiden kovettua.

 

Kuorrute:

  1. Mittaa fariinisokeri, vaahterasiirappi ja voi kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes seos on tasaista.

  2. Lisää glukoosisiirappi ja sekoita. Nosta kattila liedeltä, lisää tomusokeri ja sekoita tasaiseksi.

  3. Anna jäähtyä hetki.

 

Donitsin kuorruttaminen ja koristelu:

  1. Dippaa donitseja yksitellen lämpimään kuorrutteeseen ja pidä hetki ylösalaisin, jotta ylimääräinen kuorrute valuu pois.

  2. Käännä donitsi oikeinpäin ja anna kuorrutteen tasoittua.

  3. Koristele donitsi sokerikoristeilla, kun kuorrute on vielä hieman tahmeaa.

  4. Viimeistele donitsi suihkauttamalla pintaan hieman kultaista sprayta.

  5.  

Katso kaikki Someleipureiden reseptit: #someleipurit2020

Resepti:
Myllyn Paras #Someleipurit2020 Anette Simoska

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.