Äiti ansaitsee kuningattaren kohtelua vähintään kerran vuodessa. Siksi Someleipuri Leena leipoi äitienpäiväksi kuningattaren kukkivat suupalat, joiden inspiraatio on saatu ruusuista. Yllätä sinäkin äiskä makeasti ja helli häntä tällä kertaa syötävän suloisilla kukkaleivoksilla.

Ainekset Yhdestä annoksesta tulee yhteensä noin 40 pientä suupalaa tai 25 isompaa annosta

Vaniljaiset piiraskupit:
100
g
jääkaappikylmää voita
1
dl
sokeria
1
tl
leivinjauhetta
tl
vanilja-aromia
1
rkl
kylmää vettä
Kuningatarmousse:
½
dl
sokeria
1
dl
vadelmia (jäisiä tai tuoreita)
1
dl
metsämustikoita (jäisiä tai tuoreita)
100
g
vaniljatuorejuustoa
1
dl
vispikermaa
½
dl
vaniljakreemijauhetta
Koristeeksi:
rouhittua valkosuklaata tai valkoisia koristerakeita

Ohje

Vaniljaiset piiraskupit

1. Nypi voi, sokeri, jauhot ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi.

2. Lisää vanilja-aromi ja kylmä vesi. Painele taikina tasaiseksi.

3. Muotoile taikinasta pallo ja kääri tuorekelmuun. Anna levätä jääkaapissa puoli tuntia.

4. Lämmitä uuni 200 °C asteeseen.

5. Kauli taikina puoli senttiä paksuksi levyksi jauhotetulla alustalla.

6. Painele kukan muotoisella piparimuotilla (⌀ 6 cm) paloja taikinasta (ks. vinkki alla).

7. Asettele kukat minimuffinssipellin koloihin ja paista 8–10 min uunin keskitasolla.

8. Anna kukkien levähtää hetki muffinssipellillä ja nosta sitten ritilälle jäähtymään.

Vinkki! Jos haluat, että kukkien terälehdet taittuvat näyttävämmin näkyviin, käytä ⌀ 8 cm muottia ja asettele kukat muffinssipellin joka toiseen koloon. Yhdestä annoksesta tulee 25 isoa kukkaa, jotka voit säilyttää täyttöön asti tiiviissä peltirasiassa tai jopa pakastaa.

Kuningatarmousse

1. Soseuta kohmeiset tai tuoreet marjat ja sokeri sauvasekoittimella tai blenderillä.

2. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto, marjasose sekä vaniljakreemijauhe.

3. Jatka vatkaamista alhaisella teholla, kunnes seos on tasaista.

4. Valmis mousse on paksuudeltaan pursotettavaa. Lisää kreemijauhetta tarvittaessa.

5. Kiinnitä esim. kukkatylla pursotinpussiin ja täytä pussi kuningatarmoussella.

6. Laita mousse pursotinpussissa jääkaappiin tekeytymään noin puoleksi tunniksi.

Täyttö

1. Pursota kukkakuppeihin moussekukat. Sirottele halutessasi kukan keskustaksi rouhittua valkosuklaata tai valkoisia koristerakeita.

Säilytys: Kukkakupit säilyvät rapeina, vaikka täyttäisit ne muutamaa tuntia ennen tarjoilua. Muista kuitenkin säilyttää nämä makeat suupalat jääkaapissa.

Resepti:
Myllyn Paras #Someleipurit2021 Leena Taivalsaari

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.