Turkkilainen katuruokaklassikko toimii hienosti myös letuksi versioituna.

Ainekset 4:lle annosta

1
pieni sipuli hienonnettuna
3
valkosipulinkynttä hienonnettuna
2
rkl
oliiviöljyä
400
g
karitsan- tai naudanjauhelihaa
1
rkl
tomaattipyreetä
1
tl
jauhettua korianteria
1
tl
savupaprikaa
2
tl
juustokuminaa
1
tl
suolaa
mustapippuria myllystä
200
g
pakastepinaattia sulatettuna ja pieneksi pilkottuna
200
g
fetajuustoa murusteltuna
Viimeistelyyn:
minttua lehdet hienonnettuna
kevätsipulia hienonnettuna
persiljaa hienonnettuna
1
paahdettu tomaatti pilkottuna
sitruunalohkoja

Ohje

  1. Sekoita vesi pinaattilettujauhojen joukkoon. Sauvasekoitin hoitaa tehtävän sekunneissa. Anna taikinan tekeytyä 10 minuuttia.

  2. Tee taikinan tekeytyessä täyte. Kuullotta sipulit öljyssä pehmeiksi. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi.

  3. Lisää jauhelihan sekaan tomaattipyree, korianteri, paprika, juustokumina, suola ja mustapippuri. Sekoita ja lisää pinaatti sekä feta. Jatka kypsentämistä pari minuuttia. Anna jäähtyä hieman.

  4. Paista letut voin ja kasvisöljyn sekoituksessa kypsiksi.

  5. Levitä täytettä lettujen keskelle. Taittele nyyteiksi ja leikkaa puoliksi. Viimeistele mintulla, kevätsipulilla, persiljalla ja tomaateilla. Tarjoa sitruunalohkojen kera.

Resepti:
Mikko Takala ja Sami Rekola, Kuva: Tommi Anttonen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.