Tämä herkullinen cannellonivuoka on ikään kuin cannelloniruukku, joka on helppo valmistaa.

Jokaisen cannellonin eli ison pastaputken sisään työnnetään pieni kirsikkatomaatti ja pieni mozzarellapallo, jonka jälkeen putket asetetaan pystyyn ruukun pohjalle jauhelihakastikkeeseen. Päälle kaadetaan vielä samaa kastiketta sekä tomaattimurskaa. Herkun kruunaa mozzarellajuustoraaste.

Mikäli pastaputkia vähän korkeareunaisempaa vuokaa/pataa ei ole, voi ruoan tehdä matalaan vuokaan ja asettaa putket vuokaan kumolleen - kastike tehdään tällöin hieman löysemmäksi, katso tarkemmin reseptin työohjeesta.

Ainekset 4-6 annosta

Täyteläinen jauhelihakastike
3-4
sipulia
3-4
valkosipulinkynttä
2
rkl
rypsiöljyä
600
g
jauhelihaa (esim. sikanauta)
2
tlk
tomaattimurskaa (n. 800 g)
n. 5
dl
vettä
2
lihaliemikuutiota
tl
suolaa
1
tl
hienonnettua mustapippuria
½
dl
tuoretta basilikasilppua tai 2 tl kuivattua
½
dl
tuoretta oreganosilppua tai 2 tl kuivattua
tl
cayennepippuria
Lisäksi vuokaan
n. 250
g
luumu- tai kirsikkatomaattia
n. 250
g
pikku- tai minimozzarellapalloa
Pinnalle
1-2
dl
mozzarellajuustoraastetta (n. 50-100 g)

Ohje

Valmista ensin jauhelihakastike

  1. Kuori ja hienonna sipulit.
  2. Paahda silppuja isolla pannulla öljyssä.
  3. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista se samalla murustaen lastalla seosta tasaiseksi.
  4. Lisää 1½ tlk tomaattimurskaa, vesi ja mausteet. Mikäli käytät paistamiseen laakeaa uunivuokaa (reunojen korkeus alle 11 cm), lisää 2 tlk tomaattimurskaa kerralla joukkoon (syntyy löysempi kastike).
  5. Anna kiehahtaa ja hauduta sen jälkeen kastiketta 15 min aina välillä sekoittaen, jotta kastike saa täyteläisen maun, muista tarkistaa lopuksi hyvä mieleinen maku.
  6. Kaada 1/3 kastikkeesta korkeareunaisen vuoan/ruukun pohjalle. Mikäli vuoka on matala (alle 11 cm reunat), kaada vuoan pohjalle yli puolet löysemmästä kastikkeesta.

Valmista cannellonit vuokaan

  1. Työnnä jokaisen pastaputken keskelle ensin 1 pieni tomaatti ja sen päälle 1 pieni juustopallo – mikäli käytät minimozzarellapalloja (herneenkokoisia), laita niitä n. 5 kpl/putki. Putkien päät saavat jäädä tyhjiksi.
  2. Paina putket sitä mukaan, kun olet laittanut niihin sisään tomaatin ja juustopallon, pystyyn korkeassa vuoassa olevaan kastikepohjaan tomaattipuoli alaspäin.
  3. Kun vuoka on täynnä eli vierivieressä olevia cannelloniputkia, kaada loppu kastike päälle. Näin putkien tyhjät yläosat täyttyvät kastikkeella helposti.
  4. Kaada lopuksi päälle vielä jäljelle jäänyt tomaattikastike (½ tlk) ja ripottele pinnalle juustoraastetta.
  5. Jos valmistat ruoan matalaan vuokaan, lado putket vaakatasoon vierekkäin yhteen kerrokseen löysään jauhelihakastikkeeseen, kaada päälle loppu kastike ja ripottele vielä pinnalle juustoraaste.
  6. Kypsennä cannelloneja 225-asteisen uunin alatasolla noin 30 min, kunnes ruoka on pinnaltaan kauniin keltaista. Mikäli ruoan pinta alkaa tummua aiemmin, peitä ruukku/vuoka kannella tai foliolla.
  7. Anna kuuman cannellonivuoan vetäytyä peitettynä hetki ennen ruokailua.
  8. Nauti raikkaan salaatin kanssa.
Resepti:
Arja Elina Laine

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.