Ihanat cajun-mausteiset vegaaniset pihvit valmistuvat Myllyn Paras Ateriarouheesta Kaura & Härkäpapu sekä pavuista. Nämä raaka-aineet eivät ainoastaan maistu ihanilta yhdessä, vaan pihveistä saa myös proteiinia. Lisäksi pavut ovat myös hyvä raudan lähde.

Reseptissä käytetään chian siemeniä, jotka sitovat taikinaa ja joista saa omega-3 -rasvahappoja.

Ainekset 6-8 annosta

¼
pienestä punasipulista, hienonnettuna
1
prk
GoGreen kidney- tai mustapapuja huuhdottuna ja valutettuna (400 g / 240 g)
¾
dl
keitettyä bataattia (noin 100 g)
2–2½
rkl
chian siemeniä
1
tl
kookossokeria
1
tl
balsamiviinietikkaa
1–1½
tl
suolaa
½–1
tl
Cajun-maustetta
Päälle:
kuorittuja hampunsiemeniä
Paistamiseen:
kookosöljyä tai rypsiöljyä

Ohje

  1. Keitä ensin Myllyn Paras Ateriarouhe Kaura & Härkäpapu kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ja anna jäähtyä.
  2. Hienonna punasipuli.
  3. Laita valutetut pavut isoon kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella tai perunasurvimella soseeksi, johon jää hieman ”sattumia”.
  4. Soseuta toisessa kulhossa keitetty bataatti sileäksi soseeksi.
  5. Lisää papusoseen joukkoon keitetty Myllyn Paras Ateriarouhe Kaura & Härkäpapu, bataattisose ja loput ainekset. Sekoita tasaiseksi ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita makusi mukaan.
  6. Lisää hieman chian siemeniä, mikäli taikina on liian löysää. Taikinan tulisi olla koostumukseltaan hyvin muotoiltavissa pihveiksi.
  7. Muotoile taikinasta 6-8 suurehkoa pihviä. Kierittele ne hampunsiemenissä.
  8. Paista pihvejä öljyssä ensin toiselta puolelta 4-6 minuuttia, käännä pihvit ja paista vielä toiset 4-6 minuuttia. Pihvien tulisi olla kauniin kullan ruskeita.

    Nauti haluamiesi lisukkeiden kuten vihanneksien, riisin tai perunoiden kera tai esimerkiksi hampurilaisen muodossa.

Resepti:
Hanna Skyttä

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.