Ainekset 6-8:lle annosta

800
g
naudan sisäfileetä (keskikohta)
suolaa ja rouhittua mustapippuria
1
rkl
öljyä
timjamia
2
pientä sipulia
200
g
tuoreita sieniä
öljyä ja voita
1
dl
valkoviiniä
1-2
tl
vaaleaa luomusiirappia tai hunajaa
1
lihaliemi
timjamia
rouhittua mustapippuria
2-4
isoa maalaispalvikinkkuviipaletta

Ohje

  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Mausta huoneenlämpöinen naudan sisäfilee suolalla ja pippurilla.
  3. Kuumenna öljy ja muutama timjamin varsi pannussa. Siirrä filee pannuun ja paista pinta kiinni joka puolelta, myös päiden leikkauspinnat. Siirrä kauttaaltaan ruskistettu sisäfilee lautaselle ja jäähdytä. Kääri jäähtynyt filee tiukasti alumiinifolioon ja kierrä päät karkin tapaan kiinni (Filee saa näin kauniin pyöreän muodon).
  4. Halkaise sipulit, poista kuoret ja leikkaa puolikkaat ohuiksi lohkoviipaleiksi. Viipaloi putsatut sienet. Kuumenna hiukan öljyä ja voita paistinpannussa, lisää sipulit ja sienet ja paista pari minuuttia. Lisää siirappi pannuun ja paista sieniin karamellisoitunut väri. Mausta raastetulla tai murennetulla lihaliemikuutiolla, pippurilla ja timjaminlehdillä. Ripottele jauhot päälle ja valuta valkoviini pannuun. Keitä pari minuuttia. Jäähdytä.
  5. Kauli taikinalevy noin 2 mm:n vahvuiseksi levyksi. Aseta palvikinkkuviipaleet taikinalevylle ja levitä sieni-sipulitäyte kinkkuviipaleiden päälle. Poista folio ja timjamin varret fileen ympäriltä ja siirrä filee täytteen päälle. Käännä taikinan pitkät sivut fileen päälle, kastele vedellä ja kiinnitä hyvin. Leikkaa ylimääräinen taikina päistä ja sulje vedellä kastetut saumat tiiviisti.
  6. Siirrä käärö leivinpaperoidulle pellille saumapuoli alaspäin. Voitele rikkivispatulla kananmunalla ja koristele pinta taikinan jämistä leikatuilla kuvioilla, voitele myös ne.
  7. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes taikina on saanut kauniin värin ja fileen sisälämpötila on 55–58 astetta. Lepuuta 15–30 minuuttia ennen tarjoilua ja leikkaamista.
  8. Tarjoa kasvisten ja maukkaan kastikkeen kanssa.
Resepti:
Midi Vuorela, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.