Joululeivonnan SM-voittajat 2022 ovat saaneet jännittäviä leivontahaasteita Myllyn Parhaan Someleipureina 2023 jo vuoden. Tällä kertaa kaksikkomme palaakin matkansa alkulähteille leipomaan kekseliäitä jouluherkkuja Myllyn Parhaan tuotteista. 

Anna Jaatinen eli @pilvilinnan_anna sai tässä haasteessa tuotteekseen Myllyn Paras Torttutaikinalevyt ja tehtäväkseen leipoa siitä jotain ennennäkemätöntä, helppoa ja herkullista. Anna pisti heti mestarileipurin aivot töihin ja suunnitteli aivan uudenlaisen tavan käyttää torttutaikinaa. Nyt uppopaistetaankin helposti jouluisia nougatmunkkeja valmiista torttutaikinasta! 

"Leivon lähes joka joulu perinteisiä joulutorttuja ja pipareita, mutta näiden lisäksi kokeilen aina jotain uutta. Joululahjaksi leivon enää harvemmin, sillä läheiseni saavat nauttia herkuistani ympäri vuoden. Jos kuitenkin intoudun leipomaan jotain lahjaksi, on se saaristolaisleipä. 

Joululeivonnan SM-kisan 2023 hakijoille haluan vinkata, että raaka-aineita ja leivonnaisia kannattaa ajatella ihan uudella tavalla ja etsiä inspiraatiota ympäristöstä. Näin voi saada aikaan jotain erikoista, mikä voi olla juuri se juttu kisassa!" 

Laita Annan vinkit talteen ja testaa resepti helppoihin nougatmunkkeihin.

Ainekset 30 annosta

Munkkeihin
30
kpl
suklaisia nougatkonvehteja
Päälle
1
dl
erikoishienoa sokeria
1
tl
kanelia
Lisäksi paistamiseen
1
l
rypsiöljyä

Ohje

  1. Sulata torttutaikina pakkauksen ohjeen mukaan. 
  2. Jaa sulaneet levyt kuuteen osaan: kerran pitkittäin ja sitten kolmeen osaan. 
  3. Laita yksi suklainen nougatkonvehti tourttutaikinapalan toiseen reunaan. Käännä taikina päälle ja nipistele taikinan reunat tiiviisti yhteen. 
  4. Kuumenna öljy kattilassa 180 °C asteiseksi. 
  5. Paista nougatmunkkeja öljyssä noin 5 minuuttia. Nosta reikäkauhan avulla munkit talouspaperin päälle valumaan ja jäähtymään. 
  6. Sokeroi munkit lämpiminä sokeri-kaneliseoksessa.

Vinkki! Korvaa suklainen nougatkonvehti palalla täyteläistä brie-juustoa ja jätä sokerointi tekemättä. Näin saat herkullisia suolaisia suupaloja pikkujoulupöytään. 

Resepti:
Myllyn Paras #Someleipurit2023 Anna Jaatinen

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.