Piirakkataikinasta saat kätevästi suolaisia keksejä, jotka sopivat vaikkapa lastenjuhliin, nuorten illanistujaisiin tai vappujuhliin.

Sulata taikina ja kauli se ohuemmaksi, ota taikinasta pyörylöitä ja muotoile niistä esimerkiksi söpöjä eläinhahmoja, joilla on kuono tai kärsä ja korvat eli hahmo voi olla esimerkiksi possu tai koira.

Voit leipoa taikinasta lasten kanssa ja antaa heidän muotoilla haluamiaan muotoja kekseille tai voit käyttää apuna piparkakkumuotteja.

Helpoimmalla pääset, kun leikkaat taikinalevyyn taikinapyörällä ruudukon ja valmistat neliökeksejä.

Voit tarjoilla keksit sellaisenaan tai täyttää ne maustetulla tuorejuustolla.

Ainekset noin 25 annosta

Pinnalle:
1
muna
n. 1
rkl
pizzamaustetta
1
tl
yrttisuolaa
(juustoraastetta)
Täyte:
200
g
maustettua tuorejuustoa

Ohje

  1. Kaaviloi sulanut taikina ohueksi n. 2 mm paksuiseksi levyksi. Ota siitä n. 6 cm:n pyörylöitä ja muotoile niistä esimerkiksi eläinhahmojen kasvoja.

  2. Aseta taikinapyörylän päälle pienet ohuet taikinapallot kuonoksi tai kärsäksi ja pienet kolmiotaikinapalat korviksi. Näin hahmot voivat olla possuja tai koiria. Voit ottaa taikinasta myös kuviomuoteilla muita muotoja, esimerkiksi sydämiä, perhosia, autoja, nalleja jne. Nostele keksit uunipellille leivinpaperille.

  3. Voitele keksit munalla ja ripottele pinnalle pizzamaustetta, yrttisuolaa ja halutessasi juustoraastetta. Tee hammastikulla hamoille esimerkiksi silmät, kärsä tai kuono.

  4. Paista keksejä 225-asteisen uunin keskitasolla noin 5–8 minuuttia. Varo polttamasta ohuita keksejä.

  5. Anna keksien jäähtyä ja tarjoile sellaisenaan lastenjuhlissa pieninä suolapaloina. Voit myös hyvin täyttää keksit tuorejuustolla: valitse mieluinen tuorejuuston maku tai mausta tuorejuusto itse esimerkiksi silputulla basilikalla.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.