Kauraa, punajuurta ja suklaata

Myllyn Paras – uutuustuotteet on kehitetty asiakkaiden toiveiden
pohjalta. Tärkeitä ovat kotimaisuus ja terveellisyys herkullisuudesta
tinkimättä. Innovatiivisuudestaan kiitosta saava Myllyn Paras –yhtiö jatkaa kehityslinjaansa
asiakkaiden parhaaksi.

- Me vastaamme kysyntään. Seuraamme trendejä,
kuuntelemme toiveita ja huomioimme muuttuvat tarpeet, HoReCa-myyntipäällikkö Sami
Virtakoski vakuuttaa.

- Olemme ylpeitä siitä, että olemme
sataprosenttisesti suomalainen yhtiö. Lähiruoka tarkoittaa koko Suomen
tarjoamaa rikasta raaka-ainevalikoimaa. Haluamme panostaa laatuun ja erottautua
erilaisuudella, kotona tehdyn makuisilla ja -näköisillä tuotteilla.

Sami Virtakoski

HoReCa-myyntipäällikkö Sami Virtakoski on vakuuttunut uutuustuotteiden
sopivuudesta mitä erilaisimpiin käyttötarkoituksiin.

– Terveellisiä mutta todella herkullisia, ovat koemaistajatkin
vahvistaneet, hän hymyilee.

Laadun ohella yhtiö satsaa terveellisiin raaka-aineisiin, kuten
rukiiseen, kauraan, kotimaisiin marjoihin, kasviksiin ja juureksiin. Myös herkkupaloilla
on oma tärkeä roolinsa asiakkaiden kahvi-, tee- ja jälkiruokahetkissä sekä
cocktailtilaisuuksissa.

- Pienet, suussa sulavan herkulliset makupalat
ovat kauniita, maistuvat hyvältä sekä tuovat mielihyvää ja kivaa tunnelmaa,
Virtakoski sanoo.

Runsaat mehevät täytteet

Myllyn Paras –uutuustuotteissa on sekä täysin uusia että muodistettuja,
ajan henkeä vastaavia tuotteita. Tutusta ja erittäin suositusta
Lippa Sämpylästä on tarjolla Lippa Pellava-Seesaminsiemensämpylä,
jossa on myös auringonkukansiemeniä. Sen voi täyttää monin eri tavoin, vaikkapa
valkohomejuustolla, tomaatti-mozzarellatäytteellä, kalkkunalla, lihaleikkeellä
tai katkaravuilla.

Rukiisesta Kinkku-Kasvispiirakasta on jätetty paprika pois. Halutessaan
sen voi lisätä vaikka tuoreina kuutioina valmiin piirakan päälle. Rukiinen Broileri-Juustopiirakka tarjotaan nyt ilman herkkusieniä. Sen voi lisämaustaa
vaikka pippurirouheella tai herneenversoilla. Molempien valtti on runsas mehevä
täyte.

- Suolaista piirakkaa kysytään entistä enemmän.
Levypiirakoista on helppo leikata tilaisuuden luonteeseen sopivia paloja,
Virtakoski sanoo.

Tyrniä ja kotipullaa

Ihania tuotteita ovat myös Metwursti Pikkupiiras sekä Ruisreikäleipä Hapan.

- Leipä on perinteinen hapanleipä, joskaan ei
liian hapan, joten käy myös lasten makuun. Se natisee ihanasti hampaissa ja
tuoksuu juuri oikealta, mummolan leivältä.

- Maataloissa on vuosikaudet valmistettu leipää
suuria määriä ja pakastettu osa tuoreena. Vasta nyt me kaupunkilaiset alamme
oppia, että pakastettu leipä hitaasti sulatettuna on yhtä herkullista kuin
vastaleivottu leipä.

Mielenkiintoisia, trenditietoisen ja kokeilunhaluisen asiakkaan
suosikkeja tulevat varmasti olemaan Tyrnimarjalevykakku sekä jännittävä
Suklaa-Punajuuripiirakka.

- Tyrnimarja on vitamiinipitoinen, väriltään
kaunis ja maultaan raikas. Jälkimmäisessä piirakassa punajuuri taittaa
hauskasti suklaisuutta. Kokonaisuus on todella maistuva, Virtakoski tietää.

Suklaa-Punajuuripiirakka

Suklaa-Punajuuripiirakka on ulkonäöltään houkutteleva, täyteläisen
herkullinen ja ihanan innovatiivinen tuote makeiden
piirakoiden joukossa.

Tuhti Muna-Riisipasteija on konstailematon, mehevä ja myös lihaa ja
kalaa välttäville sopiva suolapala. Makeiden tuotteiden puolella mehevä
Omena-Kaurapiirakka on monikäyttöinen, ei liian makea. Ja mitä olisi pieni kahvila ilman ihanaa, kotoista pullantuoksua!
Siihen vastaa GN-Pullataikinalevy, joka jättää monimutkaisen työvaiheen pois,
mutta soveltuu mitä erilaisimpiin, ikiomiin sovelluksiin.

De Luxe Berliininmunkki Valkoinen

De Luxe Berliininmunkki on saanut aikuiseen makuun sopivan juhlavan
valkoisen kuorrutteen.

TEKSTI

MARJA NYMAN

KUVAT

MYLLYN PARAS

Tiedoteryhmä