Näillä vinkeillä onnistut vappumunkkien paistossa

Pienet Hillomunkit

Vappubrunssin kuningas on ehdottomasti sokerinen munkki, jonka sisältä löytyy herkullinen hillosydän. Munkkien leipominen vaatii hieman kärsivällisyyttä, mutta muutamalla niksillä poropeukalokin onnistuu.

Valmista ensin vähärasvainen pullataikina, pyörittele siitä pieniä palloja, paista öljyssä, sokeroi ja pursota hilloa palleron sisälle. Näin syntyy rapeakuorinen ja sokerinen vappumunkki pehmeällä hillotäytteellä. Munkkien leipominen voi kuulostaa vaikealta, mutta sen salaisuus on kärsivällisyys.

Kärsivällisyyttä vaaditaan erityisesti paistamisvaiheessa – sekä maun että turvallisuuden vuoksi.

Rasvan kuumentaminen aiheuttaa aina tulipalovaaran, joten käsittele rasvaa varovasti. Avuksi kannattaa ottaa reikälusikka, jolla munkkeja on helppo käännellä rasvassa, ilman että rasva polttaa sormia. Kattilaan ei saa päästä mitään nesteitä tai hilloa, jotka alkavat herkästi räiskyä kuumassa rasvassa. Tulipalon varalta pidä kattilan kansi lähellä.

Paista munkkeja muutama kerrallaan, jotta ne mahtuvat vapaasti kellumaan ja kohoamaan rasvan pinnalla. Pyörittele munkkeja kattilassa koko paistamisen ajan. Ne kääntyvät herkästi raaka puoli ylöspäin ja paistuvat epätasaisesti. Jos pyöreiden munkkien paistaminen tuntuu hankalalta, paina munkit litteämmiksi ja paistaa ensin toinen puoli ja sitten toinen.

Hillo kannattaa pursottaa munkkeihin vasta viimeisenä, kun sokeritkin ovat jo pinnassa. Pursotukseen käy mainiosti siihen tarkoitettu tylla tai tavallinen sileäkärkinen pursotin. Käytä tasaista hilloa, jotta pursotin ei tukkeudu marjapaloista.

Pienet hillomunkit

noin 45 kpl

Munkkitaikina:

5 dl maitoa

50 ghiivaa

1–2 tl suolaa

1,5 dl sokeria

1 rkl kardemummaa

1 muna

15–16 dl Myllyn Paras Emännän Puolikarkea Vehnäjauhoja

100 g voita ja margariinia

Paistamiseen:

2–3 l rypsiöljyä

Pinnalle:

sokeria

Täyte:

4 dl mansikka- tai mustikkahilloa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan.

Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Tee taikinasta pitkä pötkö ja jaa se 45 osaan. Leivo taikinapaloista pyöritellen pikkuisia pullia. Kohota pullia vielä hetki.

Kuumenna kasviöljy valurautapadassa. Kokeile rasvan kuumuutta vaalealla leipäpalalla. Sen tulee ruskistua kauniisti noin minuutissa, jolloin rasva on noin 180-asteista, eli sopivaa munkkien paistoon.

Paista munkit osissa. Kääntele munkkeja reikäkauhaa apuna käyttäen koko ajan kuumassa rasvassa, jotta ne paistuvat joka puolelta tasaisesti.

Nosta kypsät munkit reikäkauhalla lautaselle, jossa on sokeria. Pyörittele munkit sokerissa heti. Pursota tasaista hilloa pursotinsuuttimella munkkien sisään.

VINKKI: Mikäli et omista hillotyllaa, tarjoile hillo erikseen dipattavaksi munkkien kera.

Reseptit: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy
Teksti: Viestintätoimisto Deski Oy, 2015

Tuote:

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.