Ei joulua ilman torttua

minijoulutortut

Joulutorttu on todellinen klassikko, jota syödään Suomessa huikeat 90 miljoonaa kappaletta vuodessa. Luumuhillotäytteinen herkku saapui Suomeen Englannista 1800-luvulla. Tätä ennen meillä oli leivottu jo omenatäytteisiä, puolikuun muotoisia voitaikinatorttuja. Täyttä varmuutta ei ole siitä, miksi luumu- ja omenatortuista tuli nimenomaan jouluun yhdistettäviä leivonnaisia. Alkujaan ne olivat jouluaaton jälkiruokia. 

Joulutortut yleistyivät 1920-luvulla, jolloin ne päätyivät myös rahvaan joulupöytään. Tortut valmistettiin joko kerroksittaisesta voi-taikinaseoksesta tai sekoitetusta voitaikinasta itsekeitetyn luumuhillon tai omenasoseen kanssa. Nykyisin useimmat valmistavat joulutortut valmiista voitaikinasta niiden vaivattomuuden vuoksi. Koneellisesti kaulitussa torttutaikinassa on nimittäin yli 100 lehtevää kerrosta – tämä säästää kotileipurilta aika paljon vaivaa!

Helppoa leipomista jo vuodesta 1988

Myllyn Paras toi ensimmäisenä Suomeen voitaikinan koneelliseen kaulintaan tarkoitetun laminaattorin Pariisista vuonna 1988. Siitä lähtien valmiit torttu-, voi- ja lehtitaikinat ovat olleet todella suosittuja. Mikäli kaikki joulun Myllyn Paras -torttutaikinapakkaukset lastattaisiin kerralla täysperävaunurekkoihin, muodostuisi rekoista reilusti yli kaksi kilometriä pitkä jono!

Vaikka luumutäyte on monelle pyhä, viime joulun trendiksi nousi yllättävä täyte: Vihreät Kuulat. 
Halkaise Vihreä Kuula kahtia ja aseta puolikas tortun keskelle sileä puoli ylöspäin. Paista paketin ohjeen mukaan ja nauti. Tai kuka sanoo, että joulutorttujen täytyy olla makeita. Tässä resepti ihaniin vegaanisiin pikkusuolaisiin!

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.