Vuohenjuusto-sienipasta Spagetista

Vuohenjuusto-sienipasta Kihara Spagetista

Roomassa perustettiin vuonna 2005 Kansainvälinen Pastajärjestö. Samalla päätettiin, että 25.10. vietetään maailman virallista pastapäivää.

4:lle
300gMyllyn Paras Spagettia
1-2rklvoita
n.1lsuppilovahveroita tai muita metsäsieniä
2sipulia renkaina
(3valkosipulinkynttä hienonnettuna)
1oksa tuoretta rosmariinia
1tlrouhittua mustapippuria
2-3rklkasvis- tai sienifondia
2dlsipulinmakuista kermaa tai hapankermavalmistetta
n.300gvuohenjuustoa

Valmistusohje

Laita pastaa varten runsaasti vettä kiehumaan. Tee vuohenjuusto-sieniseos ja kypsennä seoksen valmistumisen aikana spagetit pakkauksen ohjeen mukaan. Laita pannulle voita ja paista puhdistetut hieman pilkotut sienet ja sipulirenkaat. Lisää halutessa valkosipulia ja mausta rosmariinilla ja mustapippurilla. Hauduta pehmeiksi. Lisää fondia, kerma(valmistetta) ja kiehauta. Leikkaa juustosta viipaleita kastikkeeseen ja anna kuumentua. Valuta keitetyt spagetit ja sekoita sieni-vuohenjuustoseos pastan joukkoon.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Kommentoi reseptiä

Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.

Kommentit (0)