Ainekset noin 15:lle annosta

Pohja:
150
g
voita
1
dl
sokeria (85 g)
5
kananmunan keltuaista
150
g
taloussuklaata (sulatettuna)
1
tl
leivinjauhetta
5
kananmunan valkuaista
Täyte:
200
g
aprikoositäytettä tai -marmeladia
Kuorrute:
dl
kuohukermaa
400
g
taloussuklaata

Ohje

  1. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen vaahdon joukkoon koko ajan samalla sekoittaen. Lisää vaahdon joukkoon myös sulatettu suklaa. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää massaan. Vaahdota valkuaiset kovahkoksi vaahdoksi ja lisää massan joukkoon käsin sekoittaen.

  2. Paista kakkupohjaa 170-asteisen uunin alatasolla noin 45-50 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä. Halkaise kakku kolmeen osaan ja täytä välit aprikoositäytteellä. Päällystä kakku päältä ja reunoilta aprikoositäytteellä tasaiseksi ja laita kakku kylmään.

  3. Valmista kuorrutus keittämällä kerma kattilassa ylös kiehuttaen ja kaada kuuma kerma paloitellun suklaan päälle. Sekoita kuorrutus hiljalleen tasaiseksi massaksi. Anna kuorrutteen jäähtyä hieman ja kaada kuorrutus sen jälkeen ritilällä olevan kakun päälle.

  4. Kun kuorrute on kovettunut voit samalla kuorrutteella spritsata kakun päälle Sacher-kirjailun. Säilytä kakku kylmässä ja nosta noin puoli tuntia ennen tarjoilua pois kylmästä.

  5. Ylimääräisen kuorrutteen voit säilyttää jääkaapissa 3-4 päivää ja sulattaa mikroaaltouunissa varoen uutta käyttöä varten.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.