Raikas Karpalotorttu

Raikas Karpalotorttu
piirakkavuoallinen, halkaisija 25-30 cm
1pktMyllyn Paras Pyöreä Piirakkataikinaa, makea (380 g)
Täyte:
150gkarpalohilloa (1½ dl)
4dlkarpaloita (jäisinä, jos pakaste)
1dlhyytelösokeria
1+1dlpunaista mehua

Valmistusohje

Levitä sulanut piirakkataikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Paista 200-asteisen uunin alimmalla ritilällä kauniin kullankeltaiseksi, noin 10–15 min. Vuoan koko eli piirakan paksuus vaikuttaa paistoaikaan: mitä pienempi vuoka, sitä pidempi paistoaika. Levitä jäähtyneelle kypsälle piirakkapohjalle hillo ja marjat. Kiehauta kattilassa 1 dl punaista mehua, sekoita siihen 1 dl hyytelösokeria, anna seoksen kiehahtaa. Kaada kuuma hyytelömehu mukiin, jossa on 1 dl kylmää punaista mehua ja anna jäähtyä noin 5 min. Levitä jäähtynyt, mutta ei vielä yhtään hyytynyt mehuhyytelöliemi vadelmien päälle kauniisti ja tasaisesti. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin tunnin.

VINKKI: Onnistuu myös muilla marjoilla tai hedelmäpaloilla. Käytä tällöin yhteensopivaa hilloa pohjalle ja mehua päälle.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Kommentoi reseptiä

Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.

Kommentit (0)