Ainekset 10:lle annosta

Taikina:
2
tl
leivinjauhetta
2
tl
kanelia
1
tl
neilikkaa
1
tl
inkivääriä
1
tl
kardemummaa
150
g
pehmeää voita
2
dl
fariinisokeria
3
munaa
200
g
kermaviiliä
Vuokaan:
voita
Koristelu:
¼
dl
valkuaista
dl
tomusokeria
kultaista koristelugeeliä
koristerakeita, nonparelleja, karkkeja ym.

Ohje

  1. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja mausteet keskenään. Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon vuorotellen munia, jauhoseosta ja kermaviiliä.
  2. Voitele ja korppujauhota reunavuoka tai tavallinen kakkuvuoka (halkaisija 20 cm). Aseta reunavuoka pellille leivinpaperin päälle. Levitä taikina vuokaan. Reunavuoan raosta saattaa tihkua hieman taikinaa, mutta pellin päällä se kypsyy nopeasti ja tukkii vuodon itsestään.
  3. Paista 200 asteessa noin 50 minuuttia. Jos käytät tavallista kakkuvuokaa, hieman lyhyempikin aika voi riittää. Kakun kypsyyden voi mitata työntämällä cocktailtikku kakun keskeltä pohjaan saakka. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, kakun voi ottaa uunista. Laita loppuvaiheessa päälle alumiinifolio estääksesi pintaa tummumasta liikaa. Irrota reunavuoka kakun ympäriltä. Anna jäähtyä ennen koristelemista.
  4. Mittaa valkuainen ja tomusokeri kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella 3-4 minuuttia. Laita kuorrute pursotuspussiin, jossa on pyöreä tylla (3 mm) tai pakastuspussiin, jonka päähän leikkaat pienen aukon. Pursota kakun päälle reunus kuorrutteella ja koristelugeelillä. Täytä keskiosa pursottaen tai kuorrutetta levittäen. Kuorrutteella saa hyvin piiloon myös kakun pintaan mahdollisesti syntyneet halkeamat.
  5. Ripottele päälle nopeasti koristerakeita ja nonparelleja, sillä valkuaiskuorrute kovettuu nopeasti.
Resepti:
Kinuskikissa

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.