Testaa tätä kekseliästä reseptiä, jossa perinteisen torttutaikinan sekä luumun makuyhdistelmä saa uuden näyttävän ja herkullisen muodon. Kääri torttutaikina tötterölle ja täytä ihanan pehmeällä luumumoussella!

Ainekset 12 kpl annosta

Luumumousse:
4
dl
vispikermaa
1
purkki luumumarmeladia
2
tl
vaniljasokeria
2
rkl
tomusokeria

Ohje

 

  1. Levitä taikinalevyt leivinpaperille uunipellille ja anna niiden sulaa noin 15 minuuttia. Kauli taikinalevyjä hieman ohuemmiksi. Leikkaa levyt pituussuunnassa neljäksi pitkäksi kaistaleeksi. Muotoile foliosta tuuttimuotit, joiden päälle taikina pyöritetään (leikkaa foliosta noin 25 x 25 cm neliöitä. Taita neliöt kolmioiksi ja rullaa tötteröksi).

  2. Kieritä torttutaikinasuikaleet foliotötterön ympärille kapeammasta päästä leveämpään, niin että uusi kerros tulee reunasta ihan vähän edellisen päälle. Voit liimata seuraavan suikaleen kanamunalla seuraavan päälle. Käytä yhteen tuuttiin kolme suikaletta torttutaikinaa.

  3. Nosta tuutit uunipellille leivinpaperin päälle ja voitele kananmunalla. Paista torttutuutteja uunin keskitasolla 225-asteessa noin 12–15 minuuttia, kunnes tuutit ovat kauniin kullanvärisiä.

  4. Anna tuuttien jäähtyä ja valmista sillä aikaa täyte. Irrota foliot tuuteista, vasta kun tuutit ovat kunnolla jäähtyneet. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Vatkaa sekaan luumuhillo ja mausta vaniljasokerilla. Laita täyte pursotinpussiin tähtityllan kanssa ja pursota täyte tuutteihin.

  5. Ripottele torttutuuttien päälle tomusokeria ja tarjoile glögin kanssa.

 

Resepti:
Myllyn Paras. Reseptin on kehittänyt Annin Uunissa -bloggari.

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.