Itse tehdyt kaalikääryleet ovat mitä mainiointa ruokaa. Ohra antaa hyvää täyteläistä makua täytteeseen.

Sekä kaali että suurimot keitetään erikseen. Kaalin kannan koverrus nopeuttaa kaalinkerän kypsymistä.

Kaalikääryle syntyy taittelemalla kaalin lehteen täyte paketiksi ja sauma on muistettava jättää alaspäin.

Siirappivesivoitelu takaa hyvän maun.

Maija Silvennoinen, Hanna Sumari ja Arja Savela valmistivat Kaalikääryleitä Terveysmessuilla Helsingissä lokakuussa 2012.

Ainekset noin 8:lle (noin 25 kpl) annosta

1
iso kaalinkerä
Täyte:
400
g
karitsan jauhelihaa tai sika-nautajauhelihaa
2
sipulia
1-1½
tl
suolaa
1
tl
musta- ja ½ tl valkopippuria
1-2
rkl
tuoretta tai 1-2 tl kuivattua meiramia tai oreganoa
2-3
rkl
hienonnettua persiljaa
n. 4
dl
hienonnettuja kaalinlehtiä
kaalinkeitinlientä
Kaalikääryleiden pinnalle:
3
rkl
tummaa tai vaaleaa siirappia
Haudutusliemeksi:
kaalinkeitinlientä + 2 rkl kasvis- tai vasikanfondia

Ohje

  1. Koverra kaalista kanta pois ja keitä kaali isossa kattilassa suolalla maustetussa vedessä. Kun päällimmäiset lehdet alkavat irrota, nosta ne varovasti reikäkauhalla valumaan. Nosta lehdet sitä mukaa, kun ne kypsyvät ja irtoavat. Hienonna kaalin pienemmät sisälehdet täytettä varten. Ota keitinlientä talteen täytettä ja valelua varten.

  2. Keitä rikotut ohrasuurimot pakkauksen ohjeen mukaan vedessä. Sekoita täytteen aineet keskenään ja lisää tarvittaessa vähän kaalinkeitinlientä. Täyte saa olla löysää ja hyvin maustettua.

  3. Ohenna kaalinlehtien ruodit veitsellä ja levitä lehdet työlaudalle ja jaa täyte lehdille. Kietaise lehdet paketeiksi ja nosta ne vieri viereen voidellulle uunipannulle. Liruttele pinnalle siirappi.

  4. Kypsennä kaalikääryleitä ensin 200-225 asteessa, kunnes niiden pinta ruskistuu vähän. Käännä välillä. Vähennä lämpö noin 150 asteeseen ja lisää pannulle kasvis- tai vasikanfondilla maustettua kaalinkeitinlientä. Anna kääryleiden kypsyä vielä noin 1½ tuntia. Valele välillä.

VINKKI: Kaalikääryleiden valmistus on aika työlästä, joten tee niitä kerralla isompi annos ja pakasta ylijäävät. Voit myös jakaa valmistuksen kahteen päivään: keitä ensimmäisenä päivänä kaali, irrota lehtiruodot ja silppua sisus sekä kypsennä suurimot. Jäähdytä kaikki ainekset, säilytä kylmässä ja jatka valmistusta seuraavana päivänä.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras

Katso videovinkit

Kommentteja ja keskustelua

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Julkaisemme kommenttisi käytyämme ne lävitse.