Näin järjestät pikkujoulut ystäville - osa 1

Lasi kuohuvaa

Mikäli et osallista vieraitasi pikkujouluissa, päädyt ensimmäiseen tapaan pitää klassiset pikkujoulut. Tällöin kannattaa miettiä pikkujoulujen tarjoilu niin, että voit valmistaa mahdollisimman paljon etukäteen. Vieraiden tullessa on mukava seurustella yhdessä, eikä enää hääriä keittiössä.

Meillä aloitetaan klassiset pikkujoulut niin, että aluksi nostetaan lasi kuohuvaa ja nautitaan sen kanssa suolapala, joka tuo mieleen jo aavistuksen joulusta. Alkupalaksi valitsin tällä kertaa Mini-juustobriochit, jotka leivotaan jouluisista lehtevistä taikinoista. Täytteeksi laitan vahvaa juustoa, esimerkiksi parmesaania tai vanhaa goudaa sekä mausteita. Erilaisiin minikippoihin tehtynä briocheihin saa näyttävyyttä. Minikippoina toimivat esimerkiksi kirpputoreilta löytyvät vanhat mummojen kahvikupit, jotka ovat entisaikojen tyyliin kooltaan siroja ja pieniä.

Mini-juustobriochit

Pikkujoulun ruokaisampaan osuuteen sopii lämmin keitto, jonka kanssa tarjoillaan suolaisia herkkuja. Maistuva on esimerkiksi myskikurpitsasta itse keitetty Myskikurpitsa-sosekeitto. Valmista keitto etukäteen ja kuumenna se juuri ennen kuin tarjoilet sitä - keitto kestää hyvin kuumennuksen.

myskikurpitsa-sosekeitto

Jouluiseen teemaan istuvat keiton kanssa hyvin Nyhtökaura-joulutortut, jotka sopivat myös vegaaniseen ruokavalioon. Chili ja juustokumina antavat nyhtökauralle potkua. Vaihtoehtoisesti voit käyttää valmiiksi maustettua ”Mexican-nyhtökauraa”. Mikäli haluat, voit laittaa täytteeksi myös maustettua jauheliha-sipuliseosta.

Nyhtökaura-joulutortut

Maistuvia tarjottavia ovat Juures-sinihomejuustorullat. Voit valmistaa nämä kokonaan etukäteen tai esivalmistella taikinarullat jääkaappiin odottamaan. Leikkaa vähän ennen ruokailua rullasta viipaleita, jotka paistat kypsiksi. Näin saat lämpimiä herkkuja tarjoiluun. Mikäli haluat Juures-sinihomejuustorullista vegaanisia, käytä vegaanista tuorejuustoa ja mausta se reilusti rouhitulla mustapippurilla. Ripottele pinnalle vegaanista, paistoon sopivaa juustoraastetta.

Juures-sinihomejuustorullat

Kolmas tarjottava keiton kanssa voi sisältä reilusti salamia ja jouluista luumua. Näistä suolapaloista kannattaa tehdä kauniita ruusuja. Se on helpompaa kuin uskotkaan. Käytin tässä ohjeessa porosalamia, joka on mainio maun antaja voitaikinaruusuille. Toki muutkin salamit sopivat, esimerkiksi pepperoni-salami antaa hyvin makua miedoille voitaikinaleivonnaisille.

Katso ihastuttava resepti: Voitaikinaruusuja salamilla ja luumullaReseptin yhteydessä on video, kuinka loihdin näitä Huomenta Suomen Jesse Kamraksen kanssa.

Voitaikinaruusut salamilla ja luumulla

Suolaisten ruokaisten syötävien lisäksi pöydässä saa olla koko illaksi naposteltavaa ja pönikkä maistuvaa punaviiniä. Mainio viini on esimerkiksi Curicó Valleyn alueelta tuleva Castillo de Molina Reserva Pinot Noir -punaviini hanapakkauksessa, josta riittää nautittavaa koko illalle. Tämä punaviini on moneen makuun, sillä se on mehevä, keskitäyteläinen, pehmeätanniininen, kirsikkainen, kypsän karpaloinen, mausteinen ja vaniljainen, mukana on aavistus savuista tammea.

Castillo de Molina, Pinot Noir pikkujouluihin

Naposteltaviksi viinin kanssa sopivat Ruisgrissinit. Grissinejä tehtäessä sulanut pakasteruistaikina suikaloidaan, suikaleet nostetaan uunipellille, kieputetaan löysille kierteille ja voidellaan munalla tai öljyllä. Pinnalle ripotellaan mieluisaa yrttiseosta, pippurirouhetta, chiliä tai kuivattua oreganoa. Grissinit paistuvat 225-asteisen uunin keskitasolla vartissa rapeiksi ja kauniin värisiksi.

Ruisgrissinit

Grissinit voi valmistaa samaan tapaan myös lehtevästä joulutaikinasta. Muista käyttää kohmeista taikinaa, jolloin saat lehtevän tuloksen. Voitele tikut, mausta ja paista kuten edellä.

lehtevistä taikinalevyistä on helppo leipoa grissinejä

Mainiota naposteltavaa pikkujouluihin ovat Kauraisesta Siemennäkkäriseoksesta leivotut Glöginäkkärit. Valmistuksessa käytetään nesteenä glögiä. Se antaa kivan pikantin maun naposteltaville kekseille. Tee ohjeen mukaan levy näkkäriä ja ota siitä kolmella erilaisella jouluisella piparimuotilla paloja. Näin näkkärit sopivat joulunaikaan tarjoiltavaksi. Paljastan ohjeessa kolme maistuvaa päällysideaa, jotka voi tarjota näkkärien päällä tai erikseen tahnoina näkkärien kanssa: mäti-, maksapasteija- ja lakkapäällys.

Glöginäkkärit

Vaihtoehtoisesti voit käyttää edellä mainittuun näkkäriin nesteeksi joulusoseita. Saat kauniita erivärisiä näkkärisipsejä

näkkärisipsit

Illanviettoon kannattaa varata aina jälkiruoka tai herkku kahvin kanssa. Se jää herkkusuiden mieleen pitkäksi aikaa. Oma pitkäaikainen suosikkini on ollut tämä raikaspäällysteinen juustokakku. Siinä on piparkakun makuinen pohja, valkosuklainen täyte ja karpalopäällys. Mielestäni vastustamaton makuyhdistelmä. Kakun pinta on kauniin joulun punainen. Tästä reilunkokoisesta juustokakusta riittää noin kymmenelle vieraalle.

joulukakku

Kiitos ohjeista!

ihania leivonnaisia !!

Plain text

  • Et voi lisätä HTML-tageja.
  • Verkko- ja sähköposti-osoitteet muuttuvat linkeiksi automaattisesti.
  • Pitkät lauseet rivittyvät automaattisesti.