Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola ja jauhot. Alusta taikinaksi.
Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa (esim. lämpimässä vesialtaassa) kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta 3 pyöreää matalahkoa leipää. Kohota leivät kaksinkertaisiksi peitettynä. Pistele.
Paista leipiä 250-asteisen uunin alatasolla n. 20 min kauniin ruskeiksi. Pehmeän pinnan saat leiville pitämällä niitä leivinliinan alla uunista oton jälkeen.
Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras
KATI NAPAN VINKKI:
Puolita annos ja leivo kaksi pienempää leipää, jos ruokailijoita on vähän. Ohraleipä on parhaimmillaan tuoreena. Jos haluat rievään vähän karkeutta, vaihda 3-4 rkl ohrajauhoja samaan määrään Myllyn Paras Rikottuja Esikypsennettyjä Ohrasuurimoita.
Kiitos hyvästä reseptistä.Olen jo aiemmin tossa tehnyt tätä leipää ja oli hyvää pitää tehdä uusiksi.Kokeilin ihan pirruuttani että olisko teillä riecän ohjetta kun on jäänyt jostain mieleen toi leipä.Niin olipas tosiaan yllätystä että oli.Mulla kun on noita kaikenlaisia keittokirjoja niin niistä kun ei löytyny mistään.
En saa rieviä nousemaan. Kahdesti oon yrittäny, eilen ja tänään :( Samoin mulla käy rukiisten maustelimppujen kanssa. Kaikki muut leipomukset kohoaa mukavasti.
Resepti on todella herkullinen kun sen saa onnistumaan mutta joskus en saa taikinaa nousemaan ollenkaan ja joskus se taas nousee tosi hyvin, ihmeellistä...