Palkitseminen
Hallituksen jäsenten palkitseminen
Hallituksen jäsenten palkkiot ja muut etuisuudet
Yhtiön hallituksen jäsenille on maksettu tilikautena 2010-2011 kokouspalkkioita yhteensä 12.000,00 euroa. Lisäksi hallitustyöskentelystä aiheutuvat matkakulut on korvattu yhtiön matkustusohjesäännön mukaan. Muita palkkioita tai etuuksia ei ole maksettu. Erityistehtävistä voidaan maksaa erillispalkkiota sopimuksen mukaan.
Hallituspalkkion maksaminen osakkeina
Yhtiö ei ole maksanut hallituspalkkiota kokonaan tai osittainkaan yhtiön omina osakkeina. Yhtiöllä ei ole osakejohdannaista palkitsemisjärjestelmää hallituksen jäsenille eikä siten tällä perusteella hallituksen jäsenille ole luovutettu osakkeita tai osakejohdannaisia tilikauden aikana.
Toimitusjohtajan ja yhtiön muun johdon palkitseminen
Toimitusjohtaja
Yhtiön toimitusjohtajan palkka ja muut etuudet tilikaudella 2010-2011 on ollut 61.333,00 euroa. Tilikauden 2010-2011 aikana toimitusjohtaja ei ole saanut palkkioksi osakkeita tai osakejohdannaisia oikeuksia. Toimitusjohtajan eläkeikä ja eläke määräytyvät eläkelain mukaisesti. Ennenaikaisesta eläkkeestä ei ole tehty erillistä sopimusta.
Toimitusjohtajan sopimus on voimassa toistaiseksi ja se voidaan irtisanoa päättymään yhtiön puolelta 6 kk:n irtisanomisajalla ja toimitusjohtajan puolelta 3 kk:n irtisanomisajalla.
Hallituksen puheenjohtaja
Yhtiön koko ei edellytä päätoimista hallituksen puheenjohtajaa.