Muu johto

Yhtiön operatiivinen johtaminen tapahtuu yhtiössä hyväksytyn johdon organisaation mukaisesti. Johdon organisaatio on tärkeä osa yhtiön hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää. Organisaatioon kuuluu johtoryhmä. Johtoryhmällä ei ole virallista yhtiöoikeudellista asemaa.

Johdon organisaatio

Konsernin liiketoiminta on jaettu kahteen liiketoimintayksikköön:
o Mylly
o Pakasteet

Konsernin sisaryhtiöllä on konsernin toimialan puitteissa tapahtuvaa liiketoimintaa Venäjällä.

Myynti on jaettu maantieteellisesti Suomen, muun EU:n ja IVY-maiden alueisiin.

Liiketoimintayksiköt ovat juridisia yhtiöitä, ja niiden toimitusjohtajana toimii emoyhtiön toimitusjohtaja. Tytäryhtiöiden hallitusten jäsenmäärä pidetään mahdollisimman suppeana. Hallituksen jäsenet ovat pääsääntöisesti konsernin sisältä. Poikkeukset voidaan hyväksyä vain erityisen perustellusta syystä. Tytäryhtiön hallituksen puheenjohtajana on pääsääntöisesti emoyhtiön toimitusjohtaja tai emoyhtiön toimitusjohtajan varamies.

Myynti, markkinointi, tuotekehitys ja ostot tapahtuvat keskitetysti kaupallisen johtajan alaisuudessa. Liiketoimintayksiköt vastaavat kukin itsenäisesti tuotanto- ja logistisista toiminnoistaan. Tulosyksiköiden tuotantopäälliköt raportoivat suoraan toimitusjohtajalle.

Konsernin emoyhtiön toimintoja ovat taloushallinto, laki, strategiset resurssit sekä liiketoiminnan ohjaus- ja seurantajärjestelmät. Näistä vastaa emoyhtiö, joka tuottaa ja tarjoaa niissä tarvittavat resurssit ja palvelut liiketoimintayksiköille.

Toimitusjohtajan tukena toimii konsernin johtoryhmä, johon kuuluvat toimitusjohtaja puheenjohtajana sekä kaupallinen johtaja.



 Johtoryhmän jäsenistä ilmoitettavat tiedot






Pekka_Savela
Nimi: Pekka Savela
Syntymävuosi: 1959                                                  
Koulutus:  ekonomi, OTK 
Päätoimi:  toimitusjohtaja 
Keskeinen työkokemus:  varatoimitusjohtaja 1985-88,
toimitusjohtaja 1989- 
Hallituksen jäsenyyden alkamisaika:  1989 
Keskeisimmät samanaikaiset
luottamustehtävät: 
Elintarviketeollisuusliiton hallituksen jäsen
Osakeomistukset yhtiössä: 97,7 % 






Timo_Jokela
Nimi:     Timo Jokela
Syntymävuosi: 1961     
Koulutus: yo-merkonomi
Päätoimi: kaupallinen johtaja                          
Keskeinen työkokemus: myyntipäällikkö 1994-96,
markkinointijohtaja 1996-2003,
toimialajohtaja, Mylly 2003-2005,
kaupallinen johtaja 2006-
Keskeisimmät samanaikaiset
luottamustehtävät:
-
Osakeomistukset yhtiössä: