Viljat osana suomalaista ravitsemusta

Vilja on maailman tärkein ruokavara, ja myös Suomessa maata on viljelty jo kauan. Vilja on ollut suomalaisten ravitsemuksen perusta jo satojen vuosien ajan, ja se turvasi kansan ravinnonsaannin myös pula-ajalla. Suomessa on viljelty maata jo pronssikaudelta lähtien. Rautakaudella maanviljelyllä oli jo vankka jalansija Suomessa. Tuolloin viljely oli kaskeamista. Kaskettu alue tuottaa parhaimmillaan moninkertaisen sadon peltoviljelyyn verrattuna, vaikkakin kaskimaat olivat tuottoisia vain muutaman vuoden kerrallaan.

Keskiajalla Suomessa valmistettiin jo jauhoruokia. Esimerkiksi pepu syntyi sekoittamalla raakoja ohra- tai kaurajauhoja veteen ja maustamalla suolalla. Vastaavanlainen jauhoruoka oli myös mämmi, joka valmistettiin ruisjauhoista ja ohramaltaista, jotka sekoitettiin veteen ja paistettiin uunissa tuohilaatikossa. Lounais-Suomessa mämmi on ollut jo kauan pääsiäisajan paastoruokaa, muualle Suomeen se levisi vasta 1900-luvulla.

Suomen itsenäisyyden aika alkoi köyhyydessä. Ensimmäisen maailmansodan alkaminen heikensi elintarviketilannetta. Viljaa ei enää voitu tuoda Venäjältä entiseen tapaan, ja vuonna 1916 Suomen viljavarastot alkoivat kulua loppuun. Vuoden 1917 alkupuolella viljaa alettiin takavarikoida ja se laitettiin kortille, niin että päivittäinen vilja-annos oli 20 grammaa henkeä kohden. Viljapulan takia leipää jouduttiin jatkamaan esimerkiksi selluloosalla ja pellavansiemenillä. Tuolloin suomalaiset saivat 80 % energiastaan leivästä, joka useimmiten oli ruisleipää.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Suomi oli ollut täysin riippuvainen tuontiviljasta, mikä aiheutti sen, että kansa joutui nälänhädän partaalle. Omavaraisuutta ja erityisesti maataloutta alettiin suosia. Rukiin viljely nousi pian suosioon, kun taas vehnän viljely oli harvinaista.

Sotien välisenä aikana elintaso Suomessa alkoi nousta. Sitä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä jo vuonna 1940 alettiin jälleen säännöstellä viljaa sekä voita, maitoa ja lihaa. Leipäviljan kulutus laski rauhanaikaisesta neljänneksen.

1950-luvulla pula-aika oli jälleen ohitse ja viljan kulutus kasvoi entiselleen. Vehnän käyttö ajoi jo rukiin käytön ohitse, sillä Suomessa oli jalostettu pohjoiseen ilmastoon sopivia lajikkeita. 1960-luvulta lähtien viljan käyttö alkoi laskea koko Suomessa. Tuolloin leipä ostettiin usein kaupoista, eikä kotona enää leivottu niin paljon kuin ennen.

1980-luvulta lähtien ruoan terveellisyys on nostettu puheenaiheeksi. Vilja on säilyttänyt suosionsa, vaikkakin ruokailutottumukset ovat muuttuneet aikojen kuluessa. Kun ennen syötiin leipää, velliä ja puuroja, nykyään suositaan pastoja ja riisiä.

Nykyään suomalainen syö viljatuotteita keskimäärin yli 81 kiloa vuodessa.

Lähteet:
www.ruokatieto.fi

VYR, Viljatietopankki
M. Sillanpää (1999): Happamasta makeaan - Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys