Katkarapuvoitaikinakorit
n. 15 kpl
|
1 |
pkt |
Myllyn Paras Voitaikinalevyjä |
|
munaa voiteluun | ||
|
Täyte: | ||
|
200 |
g |
katkaraputuorejuustoa |
|
200 |
g |
katkarapuja |
|
2 |
rkl |
sitruunamehua |
|
½ |
tl |
sitruunapippuria |
|
nippu tuoretta tilliä | ||
Ota pyöreällä (n. 5 cm halkaisija) piparimuotilla sulaneista taikinalevyistä pohjia. Tee ⅔ osaan pohjista pullonkorkilla reikä keskelle ja paista reunus ja reikäpala erikseen. Kaaviloi loppu taikina ja ota siitä lisää paloja. Voitele palat munalla. Paista sellaisenaan 225-asteisessa uunin keskiosassa 8-10 min kauniin ruskeiksi. Anna jäähtyä ennen täyttämistä.
Valmista täyte: valuta sulaneista katkaravuista ylimääräinen neste pois, silppua tilli (jätä osa koristeiksi) ja sekoita täytteen ainekset keskenään. Täytä korit vähän ennen tarjoilua. Halkaise pohjat eli kokonaiset kohonneet pohjapalat vaakatasossa keskeltä (yhdestä pyöreästä palasta tulee näin kaksi pohjaa). Annostele noin teelusikallinen täytettä pohjan päälle. Laita sen jälkeen reunallinen pala päälle ja lisää täytettä koloon reunojen keskelle. Laita lopuksi päälle pienin pala (reiän keskus) kanneksi. Koristele tillin oksalla. Sopii yhtä hyvin kevään kuin uuden vuoden juhliin.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy