Katkarapukorit
noin 15 kpl
|
1 |
pkt |
Myllyn Paras Voitaikinalevyjä (500 g) |
|
kananmunaa voiteluun | ||
|
Täyte: | ||
|
200 |
g |
katkaraputuorejuustoa |
|
200 |
g |
katkarapuja |
|
2 |
rkl |
sitruunamehua |
|
½ |
tl |
sitruunapippuria |
|
nippu tuoretta tilliä | ||
Ota pyöreällä (n. 5 cm halkaisija) muotoisella piparimuotilla sulanneista taikinalevyistä pohjia. Tee 2/3 osaan pohjista pullonkorkilla reikä keskelle ja paista reunus ja reikäpala erikseen. Kaaviloi loppu taikina ja ota siitä lisää paloja. Voitele palat munalla. Paista sellaisenaan 225-asteisen uunin keskitasolla 8-10 min kauniin ruskeiksi. Anna jäähtyä ennen täyttämistä.
Valmista täyte: Valuta sulaneista katkaravuista ylimääräinen neste pois, silppua tilli (jätä osa koristeeksi) ja sekoita täytteen ainekset keskenään. Täytä korit vähän ennen tarjoilua. Halkaise pohjat eli kokonaiset kohonneet pohjapalat vaakatasossa keskeltä (yhdestä pyöreästä palasta tulee näin 2 pohjaa).
Annostele noin teelusikallinen täytettä pohjan päälle. Laita sen jälkeen reunallinen pala päälle ja lisää täytettä koloon reunojen keskelle. Laita lopuksi päälle pienin pala (reiän keskus) kanneksi. Koristele tillin oksalla.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy