Turkkilainen leipä

Taikina: 
 n. 3

dl

 haaleaa vettä
 30

g

 hiivaa
 2-3

rkl

 juoksevaa margariinia (reilu loraus)
 ½-1

tl

 suolaa
 n. 5

dl

 Myllyn Paras Puolikarkeita Vehnäjauhoja

Täyte:

  ruukku tuoretta persiljaa
  200 g feta-, salaatti- tai muuta vastaavaa juustoa
 Paistamiseen:
  margariinia tai voita

Tee samantyyppinen taikina kuin pizzassa. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää hiukan rasvaa ja suolaa. Alusta hyvin kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan kohota. Kaulitse taikina hyvin ohueksi (vähän paksumpaa kuin paperi).

Hienonna persilja ja juusto. Levitä yhdistetty persilja ja juusto -seos taikinalevyn toiselle puolikkaalle ja taita toinen reuna päälle. Kaulitse varovasti ja taittele muutamia kertoja (kuoreen tulee hieman reikiä, jotka eivät haittaa). Taikinasta tulee ainakin kaksi reilunkokoista leipää.

Paista paistinpannussa juoksevassa margariinissa tai voissa, saa olla reiluhkosti, kesällä grillissä parilan päällä.

Resepti: Radio Novan Makuhetki Jokisen keittiössä kuulijan ruokaohje; Senja Halonen