Raikas suurimosalaatti
-
tee kokojyväviljasta salaatti, niin vatsa täyttyy hyvin ja nälkä pysyy pitkään poissa
-
täysjyväviljassa on paljon valkuaista ja kuitua
-
saat salaattiin marinadin tekemällä sen esim. rypsi- tai camelinaöljystä
noin 4 annosta
|
1 |
dl |
Myllyn Paras Irtonainen Kaura+Riisiä |
|
1 |
dl |
Myllyn Paras Irtonainen Riisi+Ohraa |
|
1½ |
l |
vettä |
|
1 |
tl |
suolaa |
|
Lisäksi: | ||
|
2 - 3 |
tomaattia | |
|
½ |
kurkku | |
|
1 |
pieni, keltainen paprika | |
|
2 - 3 |
rkl |
hienonnettua persiljaa ja minttua |
|
Marinadi: | ||
|
½ |
dl |
sitruunamehua |
|
½ |
dl |
rypsi-, camelina- tai oliiviöljyä |
|
1 |
valkosipulinkynsi | |
|
1 |
tl |
roseepippuria |
Keitä suurimoseoksia suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan noin 20 minuuttia. Kaada lävikköön, huuhdo nopeasti vedellä ja valuta.
Leikkaa tomaatit, kurkku ja paprika pieniksi kuutioiksi. Lisää ne suurimoiden joukkoon hienonnettujen yrttien kanssa. Valmista marinadi sekoittamalla ainekset, sekoita se suurimosalaattiin. Anna maustua jääkaapissa noin tunnin ajan ennen tarjoilua.
Sopii esimerkiksi erilaisiin kutsuihin ja illanistujaisiin. Suurimosalaatti käy mainiosti lihan kalan tai kanan ruokaisaksi lisäkkeeksi.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy