Suppilovahveroriisi-ohratto

  • katso videolta tästä, kuinka tämä ohratto valmistetaan

4:lle

Suppilovahveroriisi-ohratto

Kuvaaja: Kirsi-Marja Savola

1

l

suppilovahveroita (n. 3dl ryöpättyjä tai n. 50 g kuivattuja)

2

rkl

rypsiöljyä

1-2

sipulia (varsineen)

(2-4

valkosipulinkynttä)

dl

Myllyn Paras Irtonainen Riisi+Ohraa

n. 1

l

kasvislientä (vettä + kasvisfondia)

1

dl

valkoviiniä tai tilkka sitruunamehua + vettä

mustapippuria myllystä

suolaa

1-2

dl

parmesaani- tai muuta vahvaa juustoraastetta



tuoretta oreganoa, kirveliä tai rakuunaa


Paista sienet isohkossa kasarissa. Jos käytät kuivattuja suppilovahveroita, murenna ne kulhoon ja kaada päälle vähän vettä. Anna turvota 10-15 minuuttia. Käytä liotusliemi riisi-ohraton nesteeksi. Tai sulata pakastetut sienet jääkaapissa kohmeisiksi ennen paistamista.

Lisää sienien joukkoon pannulle hienonnetut sipulit ja paista hetki. Mittaa joukkoon riisi+ohra ja kuullota kunnes jyvät ovat vähän läpikuultavia.

Lisää nesteet. Kypsymisaika on 20-30 minuuttia. Maista suurimoiden kypsyys. Riisi-ohraton kuuluu olla kosteaa, mutta ei puuromaista.

Mausta ruoka lopuksi mustapippurilla ja juustoraasteella sekä hienonnetulla tuoreyrtillä.

Suppilovahveroriisi-ohratto maistuu yksinäänkin, mutta sopii hyvin syksyllä riistan kanssa ja talvella poronkäristyksen kanssa.

Vinkki: Voit käyttää suppilovahveroiden tilalla kantarelleja, mustia torvisieniä tai muita sieniä.

Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy