Uunikirjolohta ohra-riisipedillä

  • kala on helppoa uuniruokaa
  • myös kuha ja siika sopivat kirjolohen sijaan
  • aseta kala keitetyn ohra-riisiseoksen päälle uunivuokaan, niin saat kerralla maistuvan aterian
  • tee syksyllä samalla kertaa uuniomenoita jälkiruuaksi

4:lle

600-700

g

kirjolohifilee 
1

tl

merisuolaa 
musta- tai valkopippuria 
½ -1sitruunaa 
Peti:
2

dl

Myllyn Paras Irtonainen Riisi+Ohra
1purjo
1

dl

hienonnettua tilliä
ripaus suolaa
Lisäksi:
1-2

dl

ruokakermaa 
tilliä

Keitä Riisi+Ohra pakkauksen ohjeen mukaan.

Poista kirjolohifileestä nahka veitsen avulla ja nypi kylkiruodot pois kalapinseteillä. Halkaise purjo ja huuhdo se hyvin. Silppua pieneksi, käytä myös vihreää osaa. Lisää silppu lämpimän Riisi+Ohran joukkoon ja mausta suolalla, pippurilla ja tillillä. Voit lisätä joukkoon myös sulatettuja pakasteporkkanakuutioita.

Levitä Riisi+Ohra-kasvisseos sopivan kokoisen voidellun vuoan pohjalle fileen kokoiseksi pediksi. Nosta filee päälle ja mausta se sitruunasta puristetulla mehulla, suolalla ja pippurilla.

Laita vuoka uuniin 180-asteeseen toiseksi alimmalle tasolle ja kypsennä 10-15 minuuttia. Vedä ulos uunista ja liruttele kalan pinnalle ruokakermaa. Työnnä takaisin uuniin ja lisää ruokakermaa 5 minuutin kuluttua.

Kokonaiskypsymisaika on fileen paksuudesta ja halutusta kypsyysasteesta riippuen 30-40 minuuttia. Ripottele kypsän kalan pinnalle tuoretta tilliä. Tarjoa lisäksi salaattia. Uuniomenat kypsyvät jälkiruoaksi.

Resepti: Kati Nappa