Kalkkunasalaatti

4-6:lle

2-3

dl

Myllyn Paras Tumma Makaronia
 vettä, kanaliemikuutio
n. 250

 g

 kypsää kalkkunanlihaa (uunissa kypsytettyä, savustettua
 tai pannulla paistettuja ja maustettuja kalkkunasuikaleita
1 pieni punasipuli
2 päärynää
2 satsumaa (tai 1 appelsiini)
½ kurkku
pari sellerinvartta
12-14 tummaa viinirypälettä
n. ½

 dl

 pähkinöitä rouheena
 Kastike:
2

 rkl

 viinietikkaa
½

 dl

 päärynä- tai omenamehua               
½

 dl

 rypsiöljyä
 sitruuna- tai mustapippuria
 ripaus suolaa ja sokeria
 hienonnettua persiljaa

Keitä makaronit kanaliemessä pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ja kaada laakeahkoon kulhoon. Sekoita kastike, kaada se makaronin päälle ja sekoita. Leikkaa punasipuli ohuiksi suikaleiksi ja lisää myös se makaronien joukkoon.

Paloittele kalkkuna, kuutioi kuoritut päärynät sitrushedelmät ja viipaloi varsiselleri ohueksi. Puolita tummat viinirypäleet ja poista halutessasi siemenet. Kun pasta on jäähtynyt, sekoita loput aineet ja tarkista salaatin maku.

VINKKI: Voit käyttää salaattiin myös kinkkua, mausta kastike silloin joulusinapilla ja vaihda sitrushedelmä happoiseksi omenaksi.

Resepti: Kati Nappa