Tomaattikastike:
| 2 |
rkl | oliiviöljyä |
| 2-3 | valkosipulinkynttä | |
| 500 |
g | paseerattua tomaattia |
| tilkka punaviiniä | ||
| 2 |
tl | sokeria |
Kaada paksupohjaiseen kattilaan tai paistinpannuun oliiviöljyä ja lisää ohuiksi viipaloidut valkosipulinkynnet. Paista valkosipulia jonkin aikaa, mutta älä polta. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti ja sekoita kiehuvaa kastiketta niin, ettei se tartu pohjaan.
Lisää punaviini, suola, mustapippuri ja sokeri. Sokeri korostaa muita makuja ja sopii erityisesti kasvisruokiin. Säädä lieden lämpötila alhaiseksi ja anna kastikkeen kypsyä kaikessa rauhassa.
Lihapullat:
| 400 |
g | jauhettua naudanlihaa |
| parmesaania | ||
| 1 | kananmuna | |
| suolaa | ||
| mustapippuria | ||
| spagettia (esim. Myllyn Paras Putki Spagetti tai Kihara Spagetti) |
Riko kananmuna ison kulhon pohjalle. Raasta päälle parmesaania niin, että se peittää kananmunan. Lisää suola ja mustapippuri. Sekoita kananmuna-parmesaanimausteseos tasaiseksi tahnaksi ja lisää siihen jauheliha. Vaivaa taikinaa, kunnes kaikki ainekset ja maut ovat tasaantuneet.
Pyörittele lihapullataikinasta pieniä pullia ja nostele ne kiehumaan tomaattikastikkeeseen. Aloita ulkoreunasta, niin saat kaikki lihapullat mahtumaan kattilaan tai paistinpannuun. Keitä lihapullia noin
15-20 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä.
Sillä aikaa kun lihapullat kiehuvat, voit keittää spagetin. Sekoita kypsä spagetti ja valmis lihapullakastike kattilassa.
Tarjoile Clemenzan pasta syviltä lautasilta.
Resepti kirjasta Valkokankaan herkkuja, Jari Keränen - Timo Malmi