Joulukinkku Ruiskuoressa
- joulukinkun paistaminen tuo monelle viimeistään sen oikean joulun tunteen
- pieni kinkku sulaa jääkaapissa 1-2 vuorokaudessa, kinkku sulatetaan aina omassa pakkauksessaan kylmässä, sisälämmön olisi hyvä nousta noin + 10-asteeseen
- pyyhi kinkun pinta talouspaperilla kuivaksi, laita kinkku uunipannulle ritilän päälle kamarapuoli ylöspäin, työnnä lihalämpömittarin kärki kinkun paksuimman kohdan keskelle, ei kuitenkaan luuhun asti
- kypsennä kinkku 125-asteisessa uuninlämmössä, pienen kinkun voi paistaa hiukan korkeammassakin lämmössä, noin 150-asteessa
- aika vaihtelee kinkun koon, muodon ja alkulämpötilan mukaan (noin 1 tunti/1 kg), laita uunipannulle vähän vettä kastiketta varten
- kinkku on kypsää, kun sisälämpötila on 85-astetta
- paista kinkku hyvissä ajoin ennen tarjoilua, jotta ehdit kuorruttaa sen
- ruistaikina pitää kinkun mehevänä ja antaa sille myös makua
n. 10 kg kinkku
|
2-3 |
pkt |
Myllyn Paras Ruistaikinaa |
|
kananmunaa |
Kinkun ruistaikinakuorrutus
Kypsennä kinkku tai osta valmiiksi kypsä kinkku. Poista kypsästä kinkusta nahka. Kaaviloi 2-3 pkt Myllyn Paras Ruistaikinaa ohueksi isoksi levyksi. Nosta taikina kinkun päälle ja muotoile se käsin pintaan sopivaksi. Voitele munalla.
Tee lopusta taikinasta pieniä kuvioita piparimuotilla ja painele ne kiinni voiteluun, voitele vielä kuviotkin. Pistele kuorrutusta tai voit tehdä myös pintaan koristeviiltoja. Paista taikinakuorrutus kypsäksi eli n. 225-asteisen uunin keskitasolla niin, että kuorrutus saa väriä.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy