Jauheliha-kasvispaistos

4-6:lle

 300

g

 vähärasvaista naudan jauhelihaa
 1 iso sipuli
 2-4 valkosipulinkynttä
 1

rkl

 rypsiöljyä
 1

prk

 valkoisia tai ruskeita papuja tomaattiliemessä
 1

pss

 maissia (tai 1 prk)
 1 punainen paprika
 1-3

tl

 chiliä
 ½

tl

 suolaa
 n.300

g

 Myllyn Paras Torttu-, Voi- tai Lehtitaikinaa                             
  
 Voiteluun: vähän kananmunaa

Ruskista jauheliha kevyesti, lisää lopuksi joukkoon hienonnetut sipulit ja anna niiden kuullottua. Lisää sekaan pavut liemineen, valutetut maissit ja paloiteltu paprika. Mausta, maistele ja anna kiehua hiljalleen hetken aikaa ilman kantta. Tarkista maku ja kaada seos pyöreään (halkaisija 26-29 cm) tai suorakulman muotoiseen piirakkavuokaan ja anna jäähtyä. Sekoita voitelumunasta runsas puolet täytteen joukkoon.

Kauli taikina vähän kohmeisena vuoan kokoiseksi palaksi. Leikkaa taikinaan noin 2 cm:n viillot riviin noin 2 cm:n välein. Vedä käsin taikinan reunasta, niin viillot aukeavat. Nosta taikinalevy varovasti täytteen päälle ja painele reunoihin. Voitele taikinalevy. Paista uunin keskiosassa 200-225-asteessa 20-30 minuuttia eli kunnes pinta on saanut kauniin värin ja kypsynyt ja täyte lämmennyt.

VINKKI: Voit käyttää jauhelihaseokseen myös valmiita chili con carne mausteseoksia.

Resepti: Kati Nappa