Broilerikääryleet Riisi+Ohran kera
4:lle
| 8 |
kpl | kananpojan minuuttipihviä (2 pihviä = rintapala) |
| ½ |
tl | suolaa |
| musta- tai valkopippuria | ||
| 4 |
rkl | yrteillä, tomaatilla ja oliivilla tms. maustettua tuorejuustoa tai vastaavaa |
| n. 2 |
dl | kanalientä kuutiosta tai kanafondia |
| Lisäksi: | ||
| Myllyn Paras Irtonainen Riisi+Ohraa | ||
| keihautettua parsakaalia tai porkkanaviipaleita tai muita kasviksia | ||
Levitä minuuttipihvit voipaperin päälle ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Levitä jokaisen pintaan tuorejuustoa. Kietaise rullalle ja kiinnitä 1-2 cocktailtikulla. Nosta kääryleet sopivan kokoiseen uunivuokaan ja kaada kiehuva liemi vuoan pohjalle.
Kypsennä ensin uunin yläosassa 225-asteessa n. 10 min, niin kääryleiden pinta saa väriä. Siirrä vuoka sen jälkeen toiseksi alimmalle tasolle ja kypsennä vielä 10-15 min. Valele muutaman kerran.
Keitä Irtonainen Riisi+Ohra pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoa lisäksi kasviksia. Valeluliemi on herkullista kastiketta.
Resepti: Kati Nappa