Broileria tillikastikkeessa

4:lle

 4  broilerin rintafileetä
 5

 dl

 vettä (tai 1 dl valkoviiniä ja 4 dl vettä)
 1  sipuli
 1  porkkana
   pieni pala selleriä
 10  kokonaista pippuria (valko- ja mustapippuria)
 ½-1 

 tl

 suolaa
   tillinvarsia

 Kastike:

 2

 rkl

 Juoksevaa Oivariinia tai pullomargariinia
 2-3

 rkl

 Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
 4-5

 dl

 keitinlientä
 2

 tl

 sokeria
 ½-1

 rkl

 sitruunamehua tai Rajamäen väkiviinaetikkaa
 n.1

 dl

 hienonnettua tilliä

Paloittele sipuli ja juurekset ja nosta ne, pippurit ja suola kattilaan veden joukkoon. Keitä kannella peitettynä n. 15 minuuttia. Valitse sen kokoinen kattila että broilerinfileet mahtuvat kohtuullisen tiiviisti pohjalle yhteen kerrokseen. Lisää broileripalat veteen, kuumenna kiehuvaksi ja kypsennä miedolla lämmöllä 15 minuuttia. 

Nosta palat lautaselle odottamaan ja peitä foliolla.

Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja kiehauta mutta älä ruskista. Siivilöi joukkoon keitinliemi, vatkaa hyvin ja anna hautua hiljalleen välillä sekoittaen noin 10 minuuttia. Mausta kastike suolalla, valkopippurilla ja hapanimeläksi sokerilla ja etikalla tai sitruunalla.

Lisää happoa vähitellen niin saat sopivan makuisen kastikkeen. Tarkista maku ja lisää joukkoon 3-4 osaan paloitellut broilerin palat sekä runsaasti hienonnettua tilliä. Kuumenna.

Tarjoa keitettyjen perunoiden tai Myllyn Paras Irtonainen Riisi+Ohran ja esim. keitettyjen vihreiden papujen kanssa.

VINKKI: Voit valmistaa ruuan myös kokonaisesta kanasta tai koipireisipaloista. Silloin keittoaika on kanalle tunti ja koipireisille n. 40 minuuttia. Perkaa luuttomiksi ja nahattomiksi ennen paloittelua.

Resepti: Kati Nappa