Broileri-feta-salaatti

4:lle

300-400

g

Myllyn Paras Keltainen Kukka Makaronia tai muuta kuviopastaa

1

kasvisliemikuutio

Basilikaöljy:

1

ruukku

basilikaa

1

dl

rypsiöljyä

valkosipulia

suolaa, pippuria, sitruunamehua

200

g

feta-, salaatti- tai muuta vastaavaa juustoa

400

g

broilerinsuikaleita tai rintafileitä

1-2

paprikaa

1-2

rasiaa

kirsikkatomaatteja

1

kurkku

Keitä makaroni kypsäksi (keitinvedessä kasvisliemikuutio), jätä kuitenkin hampaille pureskeltavaa. Sekoita sauvasekoittimella basilikaöljyn ainekset. Kaada basilikaöljy makaronien päälle, anna maustua muutaman tunti tai seuraavaan aamuun.

Kypsennä broilerinsuikaleet tai -fileet ja jäähdytä. Fileet kypsyvät kätevästi myös uunissa. Pilko kypsä broileri, kun se on hetken jäähtynyt.

Lisää pilkotut paprikat ja kurkku ja halkaistut tomaatit sekä broileri makaronin sekaan. Anna vetäytyä muutama tunti. Jos haluat että salaatti säilyy yhtä hyvänä seuraavaan päivään älä puolita tomaatteja ja poista kurkun siemenet. Ennen tarjoilua kannattaa vielä varmistaa maku ja tarvittaessa lisätä hiukan öljyä.

Lapset voivat osallistua salaatin tekemiseen pilkkomalla kasviksia ja sekoittamalla aineita. Salaatti maistuu paremmin, kun se on itse tehty.

Resepti: Anette Palssa