Rukiinen Lohivuoka

Rukiinen Lohivuoka

kapeita hapankorppuja

 1

prk

(ruohosipuli) tuorejuustoa                                                                     

 500

g

lohifileetä

hakattua tilliä

suolaa

mustapippuria

 1

iso sipuli

sitruuna

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Levitä tuorejuustoa paksulti hapankorpuille ja laita ne pussissa tai kannellisessa astiassa jääkaappiin puoleksi tunniksi. Pirskota pussiin vähän vettä ennen jääkaappiin laittoa. Leikkaa ruodoton lohi suikaleiksi ja ripottele niiden pintaan mausteet. Kokoa pitkänomaiseen vuokaan latomalla vuorotellen (kyljelleen) hieman pehmenneitä hapankorppuja ja lohisuikaleita. Nostele päälle nokareina mahdollisesti korpuista yli jäänyt tuorejuusto. Suikaloi sipuli ja levittele se vuoan päälle hunnuksi, jotta sipulit paahtuvat herkullisiksi. Paista uunissa 30-45 minuuttia. Koristele sitruunaviipaleilla. Tarjoa perunamuusin ja smetanan kanssa.


Resepti: Maria Piekkari, Turku. Iltalehden Kotikokki -kilpailun parhaimmistoa.