Fenkoli-savukalasalaatti

  • Tämä on ruokaisa, mutta kevyt ja raikas salaatti
  • Keltainen kukkapasta tuo kauniin keväisen ilmeen salaatille
  • Pastaa, jota keitetään salaattiin, ei saa keittää liikaa, vaan makaronien tulee olla napakkaa hampaissa, siis al dente
  • Sesongin mukaan aineita voi hieman vaihdella

4:lle

3

dl

Myllyn Paras Keltainen Kukka Makaronia

n.300

 g

perattuja savusilakoita, savulohta, savukalasäilykettä tms. savukalaa                  
1fenkoli (n. 150 g)
½kurkku
1keltainen paprika
1avocado
n.10
minitomaattia
Kastike:
½

 dl

rypsi- tai avocadoöljyä
2

 rkl

omenaviinietikkaa
½

 tl

sitruunapippuria

ripaus suolaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan salaattiin al dente, 6-7 min, valuta lävikössä kylmällä vedellä. Valmistele sillä aikaa muut ainekset. Perkaa kalat ruodottomiksi paloiksi. Höylää tai leikkaa veitsellä fenkolista hyvin ohuita viipaleita. Suikaloi kurkku ja paprika, kuutioi avocado, sivele kuutiot sitruunamehulla tummumisen estämiseksi. Asettele ainekset kulhoon kauniisti, sekoita kastike ja laita se salaatin joukkoon tai tarjoile erikseen.


Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy