Nimpparikakku Cookies täytekakku
n. 10-15:lle
|
Pohja: | ||
|
1½ |
pkt |
Myllyn Paras Kauramurotaikinaa |
|
Täyte: | ||
|
2½ |
dl |
vaahtoutuvaa kermavalmistetta |
|
250 |
g |
maitorahkaa tai sitruunarahkaa (1 tlk) |
|
Väliin: | ||
|
2 |
dl |
mansikkasurvosta |
|
2 |
dl |
viipaloituja mansikoita tai 1 tlk säilykehedelmiä (persikka tai hedelmäcocktail) |
|
Kostutukseen: | ||
|
1 |
dl |
maitoa tai maitojuomaa |
|
1 |
tl |
vaniljasokeria |
|
Koristeluun: | ||
|
150 |
g |
karkkirakeita, esim. ranskanpastilleja tms. |
Sulata taikinalevyt ja kauli kolmesta levystä leivinpaperin päällä isot, ruokalautasen kokoiset pyöreät kakkupohjat. Paista kakkupohjia 200-asteisessa uunissa n. 7 min ja jäähdytä.
Valmista täyte vatkaamalla vaahtoutuva kermavalmiste vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka. Kokoa kakku tarjottimelle. Kostuta alimmaksi tuleva kakkupohja vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä pohjalle mansikkasurvosta, marjoja ja rahkaseosta. Nosta toinen levy päälle, levitä sille säilykehedelmiä pieninä kuutioina ja kerma-rahkaseosta. Kostuta myös päällimmäiseksi tuleva levy ja levitä sen päälle loput rahkaseoksesta. Koristele nimpparisankarin lempikarkeilla. Nosta kakku hetkeksi jääkaappiin, jotta sitä on helpompi leikata.
Mikäli pidät rapeasta keksikakusta, tarjoile kakku heti. Mikäli pidät pehmeämmästä kakusta, anna kakun vetäytyä täytettynä muutamia tunteja tai yön yli jääkaapissa, koristele vasta sitten.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy