Rahkapiirakka pullataikinasta
uunipellillinen
|
2 |
pkt |
Myllyn Paras Pullataikinalevyjä (16 kpl) |
|
2 |
tlk |
maitorahkaa (500 g) |
|
1 |
tlk |
kermaa (2 dl) |
|
2 |
munaa | |
|
½-1 |
dl |
sokeria |
|
1 |
rkl |
vaniljasokeria |
|
2 |
rkl |
sitruunamehua |
|
1-1½ |
dl |
rusinoita |
|
Voiteluun: | ||
|
kananmunaa | ||
Levitä 8 kpl pullataikinalevyjä vierekkäin pellille täyttäen pellin (levyjen määrä riippuu pellin koosta, sulaneita levyjä voi myös hieman venyttää painellen pellille sopivaksi. Nipistä sulaneet levyt yhteen reunoistaan yhdeksi isoksi piirakkapohjaksi uunipellille sopivaksi. Muodosta piirakkaan pienet reunat eli venytä taikinaa hieman myös pellin reunoille.
Laita pelti lämpimään paikkaan ja anna levyjen kohota kaksinkertaisiksi paksuudeltaan leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa, esim. 40-asteisen uunin keskitasolla tai keittiöaltaan päällä, johon on laskettu kuumaa vettä (45 min - 1 tunnin ajan). Jätä kaksi levyä kohoamaan leivinpaperin päälle leivinliinan alle. Niistä voi ottaa piirakan päälle koristenauhoja.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä täyte hyvin kohonneelle piirakkapohjalle. Ota erikseen kohoamaan jääneistä levyistä taikinapyörällä nauhoja, yhdestä levystä saa n. 6 pitkää pullanauhaa. Venytä nauhat piirakan päälle vinoittain niin, että piirakkaan muodostuu verkkokuvio. Voitele nauhat ja reunat kananmunalla. Paista 175-200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 min.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy