Puolukkapiirakka pullataikinasta

1 uunipellillinen

image 16827 kb

2

pkt

Myllyn Paras Pullataikinalevyjä (16 kpl)

200

g

paistonkestävää vadelmamarmeladia

8-10

dl

puolukoita

1-2

rkl

perunajauhoja

sokeria

Voiteluun:

munaa

Levitä 14 kpl pullataikinalevyjä vierekkäin pellille täyttäen pellin (levyjen määrä riippuu pellin koosta, sulaneita levyjä voi myös hieman venyttää painellen pellille sopivaksi). Nipistä sulaneet levyt yhteen reunoistaa yhdeksi isoksi piirakkapohjaksi uunipellille sopivaksi. Muodosta piirakkaan pienet reunat eli venytä taikinaa hieman myös pellin reunoille. Laita pelti lämpimään paikkaan ja anna levyjen kohota kaksinkertaisiksi paksuudeltaan leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa, esim. 40-asteisen uunin keskitasolla tai keittoaltaan päällä, johon on laskettu kuumaa vettä (45 min - 1 tunnin ajan). Jätä kaksi levyä kohoamaan leivinpaperin päälle leivinliinan alle. Niistä voi ottaa piirakan päälle koristenauhoja.

Levitä vadelmamarmeladi lastan avulla hyvin kohonneelle pullapohjan päälle. Sekoita puolukat, perunajauhot ja sokeri kulhossa ja levitä marmeladin päälle. Ota erikseen kohoamaan jääneistä levyistä taikinapyörällä nauhoja, yhdestä levystä saa n. 6 pitkää pullanauhaa. Venytä nauhat piirakan päälle vinoittain niin, että piirakkaan muodostuu verkkokuvio.

Voitele nauhat ja reunat munalla. Paista 175-200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 min.

Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy