Mustikka-tuorejuustopiirakka Pullataikinasta
1 uunipellillinen, 15-20 palaa
| 1 |
pkt | Myllyn Paras Pullataikinalevyjä (8 kpl) |
|
tai | 3 dl nesteeseen tehty annos pullataikinaa, ohje tästä linkistä | |
| 200 |
g | tuorejuustoa, tarvittaessa vähälaktoosista |
| n. 8 |
dl | mustikoita |
| n. 3 |
rkl | Myllyn Paras Sämpyläjauhoseosta |
| 1 |
dl | hillosokeria |
| Voiteluun: | munaa | |
Levitä 6-8 kpl pullataikinalevyjä vierekkäin reunalliselle pellille täyttäen pellin. Halutessasi voit säästää kahdeksasta levystä 2 levyä koristenauhoiksi piirakan päälle. Nipistä sulaneet levyt yhteen reunoistaan yhdeksi isoksi uunipellille sopivaksi piirakkapohjaksi. Muodosta piirakkaan pienet reunat eli venytä taikinaa myös pellin reunoille.
Anna levyjen kohota kaksinkertaisiksi paksuudeltaan leivinliinalla peitettynä lämpimässä paikassa, esim. 40-asteisessa uunissa tai keittiöaltaan päällä, johon on laskettu kuumaa vettä (45 min - 1 tunnin ajan). Jätä halutessasi 2 levyä kohoamaan leivinliinan alle erikseen koristenauhoihin. Voit myös kohottaa piirakkapohjaa huoneen lämmössä, tällöin aikaa kuluu pidempään, esim. yön yli tai mustikkametsäreissun ajan.
Sekoita mustikat, sämpyläjauhot ja hillosokeri kulhossa. Levitä kohonneen pullapohjan päälle ensin tuorejuusto ohueksi kerrokseksi ja sen päälle mustikkaseos. Ota erikseen kohoamaan jääneistä levyistä taikinapyörällä nauhoja, yhdestä levystä saa n. 6 pitkää pullanauhaa. Venytä nauhat piirakan päälle vinottain niin, että piirakkaan muodostuu verkkokuvio. Voitele nauhat ja reunat munalla. Paista 175-200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla n. 30 min. Koristele mustikoin.
VINKKI: Saat piirakasta vähärasvaisen, jos käytät tuorejuuston tilalla sokerilla + vaniljasokerilla maustettua rahkaa. Voit käyttää piirakkaan myös pelkästään mustikoita.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy