28-30 cm piirakkavuoka
|
2 |
dl |
Myllyn Paras Kauramannasuurimoita |
|
1 |
dl |
Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja |
|
1 |
dl |
sokeria |
|
1 |
tl |
leivinjauhetta |
|
1 |
tl |
vaniljasokeria |
|
100 |
g |
juoksevaa margariinia |
|
1 |
kananmuna | |
|
1 |
dl |
maitoa |
|
Päälle: | ||
|
3-4 |
dl |
puolukoita (200 g) |
|
Muruseos: | ||
|
50 |
g |
margariinisulaa |
|
¾ |
dl |
sokeria |
|
2 |
dl |
Myllyn Paras Kauramannasuurimoita |
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet. Levitä taikina voidellulle kauramannalla leivitetylle piirakkavuoalle. Levitä puolukat piirakalle tasaiseksi kerrokseksi ja sen päälle muruseos (sekoita ensin seoksen aineet keskenään). Paista 200-asteisen uunin keskitasolla puolisen tuntia.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy
Etsiskelin netistä kauraista puolukkapiirakka ohjetta, ja löysin tämän. Tämä vaikutti hyvältä, pitihän sitä kokeilla..ja todettiin erinomaisen hyväksi. Leivotaan joskus toistekin... Tänä vuonna täällä meilläpäin puolukkaa ihan vois sanoo kauheesti, joten pitää sille aina jotain käyttöä löytää...Kiitos hyvästä ohjeesta. Mummo Hämeestä
Helppo, onnistuu aina. Piirakassa olen käyttänyt puolukoiden sijasta myös mustikoita, mansikoita ja vadelmia yksistään ja sekoitellen. Ja hyvin toimii.
todella hyvää esim. vaniljakastikkeen kanssa1
Helposti ja vaivatta syntyy maistuva herkku vaikka vaniljajäätelön kanssa tarjottavaksi. Teen kyllä uudelleen!