Suklainen Kaura-Mannatrifle

6:lle

Pohjalle:
½

 pkt

Myllyn Paras Kauramurotaikinasta
leivottuja tikkuja murustettuna
Väliin:
n. 4

 dl

marjoja (mansikoita, mustikoita tai
herukoita survoksena)
Välikerrosvaahto:
1

 tlk

kevyt kuohukermaa (2½ dl)
3

 dl

Myllyn Paras Kauramannapuuroa

1

tl

kaakaojauhetta

1

rkl

sokeria

Päälle:
marjoja
1

 pkt

Myllyn Paras Kauramurotaikinasta
 leivottuja tikkuja

Leivo paketillinen Kauramurotaikinaa pitkiksi keksitikuiksi. Sulata paketissa olevat kaksi levyä ja leikkaa kumpikin levy 6-8 pitkäksi suikaleeksi. Voit myös pyörittää suikaleisiin hieman kierrettä. Paista pitkät suikaleet sellaisenaan leivinpaperin päällä 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Murusta osa tikuista annosmaljojen tai juomalasien pohjalle.  Laita päälle ohut kerros marjasurvosta. Valmista Kauramannapuuro pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää puuroon kaakaojauhe ja sokeri ja jäähdytä.

Vatkaa sillä aikaa kerma erikseen vaahdoksi. Sekoita 3 dl:aan jäähtynyttä puuroa kermavaahto varovasti sekoittaen. Jaa vaahtoa annoskulhoihin marjasurvoksen päälle. Koristele marjoin sekä keksitikuin.

Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy